KULTTUURILÄHTÖINEN vanhustyö

Kulttuurilähtöinen vanhustyö

Vanhuutta tarkastellaan kehityksellisenä kokemuksena

Hyvän vanhenemisen voimavaroja ovat

• oma kieli
• oman kulttuurisen ryhmän tavat ja perinteet
• ammattiura

Kulttuuri määrittelee milloin henkilö on iäkäs

       - iältään vanha voi olla aktiivinen ja tuottava

       - eläkkeelle siirtyminen on merkinnyt vanhuuden alkamista

       - syntymäpäivien vietto on symboloinut vanhenemista

       - apuvälineistä on tullut heikentyvän ruumiin symboleita (silmälasit, kuulolaite, kävelykeppi)
       - vanhus tai vanha ihminen käsitetään eri-ikäisenä eri puolilla maailmaa

Länsimainen vanhuus on jaksotettu kolmanteen ja neljänteen ikään:

        - eläkkeelle siirtymisestä alkaa aktiivinen kolmas ikä

        - neljäs ikä on vaihe, jossa turvaudutaan enenevässä määrin muiden apuun

Vanhenemisen feminisaatio

        - naisten elämä eroaa miesten elämästä kaikkialla maailmassa

        - ikääntyvien naisten on vaikea löytää kulttuurisesti paikkaansa

        - naisten pidempi elinajanodote tulisi huomioida palvelujen suunnittelussa

        

Historia dokumenttien perusteella

        - 1600-luvun Englannissa tarvittiin laki, joka velvoitti pitämään huolta vanhemmista

        - monissa kulttuureissa oli käytäntönä tappaa yhteisön kannalta tarpeettomat vanhukset

        - vanhusmurhista on kuvauksia eskimoilta, pohjois-Siperiasta, 

           intiaaniheimoilta, Afrikasta ja Japanista

Omistukseen ja taloudelliseen valtaan perustuva vanhusten kunnioitus

        - voi olla rituaalin omaista, mutta ei todellista kunnioittamista

        - voi olla seremoniallista, ei joka päivä toteutuvaa arvostusta

        - tosiasiassa nuorempi sukupolvi käyttää valtaa (vrt. vanhat poliittiset johtajat)

Vanhuksiin kohdistuva yhteiskunnallinen arvon muutos

         - asema parempi esiteollisena aikana

         - heikkeni 1800-luvulla

         - yhteiskunnan kulttuuriset arvot ja ideologia kääntyivät vanhuutta vastaan

         - pessimistinen suhtautuminen alkoi lieventyä 1920-30 -luvuilla

         - ikääntyvät osoittavat arvonsa kertomuksilla; "työskentelin 40 vuotta rautateillä"

Kulttuurinen lähestymistapa

          - saamelaiset, syrjäseutujen vanhukset, etniset ryhmät ovat erilaisia ikäihmisiä

          - eristyneen asumisen vuoksi itsemäärääminen on etuoikeus

          - ovat tottuneet selviytymään itsenäisesti

          - kokemus valtaväestön kriittisestä suhtautumisesta maahanmuuttoon
            on pakottanut keksimään selviytymiskeinoja

          - omien verkostojen luominen, jotta kulttuuriset arvot säilyisivät

Tutustu seuraavaan linkkiin saamelaisuudesta:         

http://www.sosiaalikollega.fi/hankkeet/pakaste2/sakaste/vanhustyo/saamelaisen-vanhustyon-            tyokalupakki

Sosiaalisen tuen merkitys ikääntyvien terveydelle
           - leskeytyminen ja ikätovereiden kuolema tuovat kriisejä
           - turvattomuuden ja arvottomuuden tunne kasvaa
           - usein menetykset ovat vanhuudessa suurempia ja lopullisempia kuin muina ikäkausina
           - vahva sosiaalinen tukiverkko puskurina on tärkeä menetyksiä vastaan

Maahanmuuttajataustaisten vanhusten sosiaalinen verkosto
           - kielivaikeudet ja sosiaalisen statuksen menetys luovat stressiä
           - kielikoulutukset on suunnattu yleensä nuoremmille
           - kielitaidon ja kansalaistaitojen puute estävät avun hakemisen
           - syrjintä uudessa kotimaassa voi aiheuttaa epäröintiä terveyspalvelujen käytössä
           - lähisukulaiset uudessa kotimaassa auttavat sopeutumaan
           - toisaalta syntyy riippuvuutta suvun antamaan taloudelliseen ja sosiaaliseen tukeen
           - lasten ja lastenlasten mukautuminen uuteen kotimaahan muuttaa suhdetta vanhukseen
             usein omasta kulttuurista poikkeavalla tavalla



Abdelhamid, P., Juntunen, A., Koskinen, L. 2009. Monikulttuurinen hoitotyö. Helsinki: WSOYproOY.